Helpot jälkiruoat

Helpot jäkiruoat

Suussa sulavat ja helpot jälkiruoat ovat loistava lisä arjen aterioille. Monien arki on kuitenkin kiireistä ja stressaavaa, eikä silloin jää aikaa saati mielenkiintoa monimutkaisten jälkiruokien valmistamiseen. Aina ei myöskään vain huvita valmistaa monimutkaisia jälkiruokia. Helppojen jälkiruokien ansiosta jää hyvin aikaa vaikkapa harrastuksiin, pelaamiseen tai ystävien tapaamiseen. Helpot ja nopeat jälkiruoat voivat myös olla aivan yhtä herkullisia kuin pitkien valmistusaikojen ja monien raaka-aineiden jälkiruoat.

Monet helpot jälkiruoat valmistuvat hyvin nopeasti ja usein jopa niistä raaka-aineista, joita jo valmiiksi löytyy keittiöstä. Tutustu esimerkiksi seuraaviin klassikoihin, jotka valmistuvat hyvin nopeasti, mutta ovat siitä huolimatta suussa sulavan herkullisia.

Suklaavanukas valmistuu helposti ja vain 15 minuutissa

Suklaavanukas kuuluu kaikista helpoimpien jälkiruokien joukkoon. Sen raaka-aineet täysmaito, perunajauhot, kaakaojauhe, sokeri ja vaniljasokeri vatkataan ja laitetaan lämpenemään hellalle. Seosta lämmitetään sekoittaen kiehumisasteeseen, eli siihen asti kunnes se lähes kiehuu. Tämän jälkeen se nostetaan vähäksi aikaa altaaseen kylmään veteen jäähtymään. Jälkiruoka tarjotaan maidon kanssa.

Suklaavanukkaan tekoon kuluu useimmiten vain noin 15 minuuttia aikaa. Se on siis loistava jälkiruoka kiireiseen arkeen, mutta se sopii aivan yhtä hyvin myös viikonloppuna esimerkiksi ystävien tai perheen kanssa nautittavaksi. Suklaavanukkaan ohella muutkin vanukasmaiset helpot jälkiruoat valmistuvat usein yhtä nopeasti, ja maistuvat niin aikuisille kuin lapsillekin.

Helppoja jälkiruokia jokaiseen makuun

Helppoja ja nopeasti valmistettavia jälkiruokia riittää jokaiseen makuun. Tarjolla on niin leivoksia, vanukkaita, kiisseleitä, puuroja kuin esimerkiksi jäätelöjälkiruokiakin. Kokeile esimerkiksi seuraavia helppoja jälkiruokia:

  • Pannukakut hillon ja kermavaahdon tai jäätelön ja vaniljakastikkeen kera
  • Muffinssit ja kuppikakut
  • Marja- tai hedelmäpiirakat
  • Uuniomenat vaniljakastikkeen tai jäätelön kera
  • Köyhät ritarit hillon ja kermavaahdon kanssa

Nopeat jälkiruoat keittiön raaka-aineista

Monet nopeat jälkiruoat valmistuvat helposti niistä raaka-aineista, joita keittiöstä usein löytyy jo valmiiksi. Esimerkiksi köyhät ritarit ovat loistava jälkiruoka, sillä ne ovat erittäin helppotekoisia ja niihin voi hyödyntää hävikkileivät keittiön kaapista. Lisäksi ne ovat myös äärimmäisen herkullisia ja maistuvat koko perheelle.

Nopeat jälkiruoat voivat olla myös leivonnaisia, kuten piirakoita. Piirakkataikinan tekoon tarvittavat raaka-aineet löytyvät usein jo omasta keittiöstä, ja täytteeksi voi käyttää esimerkiksi tuoreita marjoja tai pakastemarjoja, tai vaikkapa pilkottuja hedelmiä. Esimerkiksi perinteiset mustikka- ja omenapiirakat valmistuvat helposti ja sopivat monen herkuttelijan makumaailmaan. Marjapiirakoiden ohella myös esimerkiksi mokkapalat ovat helppo jälkiruoka, johon tarvittavat raaka-aineet löytyvät usein jo omasta takaa.